Taannoin tuli jälleen kirje, että hakemus Bulgariassa tulee uusia kevään aikana. Siitä muistin, että hakemus on ns. ollut sisässä neljä vuotta. Sitä ennen oli vuoden mittainen neuvonta-aika ja sitä ennen kahdeksan kuukauden odotus neuvontaan. Eli omalla tavallaan nyt tulee pian 6 vuotta siitä täyteen, kun tähän kuvioon lähdin mukaan.
Samaan aikaan me hakijat olemme saaneet aika-ajoin tietoja palveluntarjoajalta, valitettavasti ei kovin rohkaisevia sellaisia. Bulgariasta on tähän mennessä tullut Suomeen kahdet sisarukset, lähellä kouluikää. Ja toki ideaaleille heteropariskunnille. Muilta osin on arvioitu että odotusaika (optimaalisessa tilanteessa) on 6-7 vuoden luokkaa. Itsehän olen koko ajan ollut ns. se viimeinen vaihtoehto, vaikka lain puitteissa minulla oikeus on mukana olla.
Päätin aikanaan arvioida vakavasti mikä tilanne on, kun täytän 35 vuotta. Tuo rajapyykki saavutettiin viime lokakuussa ja nyt tuon päivityskirjeen myötä istuin alas pohtimaan vakavasti, mitä tehdä.
Adotioprosessi on monelle pitkä ja raskas. Pahimmillaan olen havainnut ihmisten laittavansa elämänsä lähes kokonaan holdiin odottaessaan mahdollista lasta. Mitä kukaan ei voi luvata. Itse olen pystynyt suhtautumaan kuvioon suhteellisen rauhallisesti, ilman yöunien menettämistä ja pahempaa stressaamista.
Nyt olen kuitenkin päätynyt pitkän pohdinnan jälkeen siihen, että lopetan prosessin. En halua laittaa elämääni holdiin useammaksi vuodeksi, vaikka samaan aikaan pitäisi henkisesti alkaa varautumaan siihen, että voisi puhelun saada. Mutta sitä ei välttämättä koskaan tule, tai jos tulee niin vuosien päästä. Omat voimavarat eivät tällaista epävarmuutta ja odottamista tulisi kestämään, joten olen päättänyt tämän vaikean mutta tärkeän päätöksen tehdä.
En aio luopua ajatuksesta perheellistyä, joskus ja jollain tavalla. Miten se tulee tapahtumaan, jää nähtäväksi.
Kiitos kaikille mukana olleille, minua tukeneille ja kommenttejaan kirjoittaneille. Ja tsemppiä itse kullekin, joka matkalla yhä on.
Terveisin,
Harri